Villellä tuli eteen soololoma huhtikuun puolivälissä.
Sehän tarkoittaa sitä, että koirat, eväät ja tavarat autoon, Pullervo perään ja menoksi. Suuntana oli suunnitelmissa Nauvo, mutta lopulta ajoin pidemmälle seuraavaan saareen, Korppooseen.
Korppooseen 18.4.
Saavuin lauantaina viiden aikaan iltapäivästä perille. Etukäteen katsottu puska oli mukavasti vapaa, ja leiri oli nopeasti pystyssä.

Mukavasti meren äärellä hiljaisessa paikassa oli mukava viettää ilta ja tehdä perinteiset tortillamössöt.
Ilta oli lämmin siihen saakka, kunnes aurinko laski.



Korppoo 19.4.
Paljasjalkapolulla
Heräsin aikaisin. Auringon noustua lähdin liikkeelle. Ensimmäisenä oli paljasjalkapolku. Linkin jutussa kuvia taiteesta, jota ei enää maastossa näkynyt.




Järvellä
Korppoossa on kaksi järveä. Geokätkön perässä kävin toisella.



Joutsen pariskunta ui. Hieno ja hiljainen oli maisema. Kun tulin takaisin autolle, paikalle ajoi kalastamaan aikova mies, ainakin repun varustuksesta päätellen.
Korpoström
Saaren eteläosassa on turisti- ja vierasvenesatama Korpoström. Parkkipaikalla oli joitain autoja, mutta itse paikka oli hyvin hiljainen. Ei ketään missään. Oli hotellia ja ravintolaa ja kauppaa ja museota/näyttelyä.
Kiersin alueen läpi ja hain geokätkön lähellä tuulimyllyä. Samasta paikasta löysin biokätkön. Mikä ihme se on kerätä koiran jätös, mutta jättää pussi maahan? Ei se silloin maadu! Tätä näkee niin paljon että ei voi olla joka kerta vahinko.



Joku kukkula
Kauppa oli menossa kiinni klo 16. Sitä ennen ehdin yhden kätkön hakemaan. Piti ensin laskea lähtöpisteessä olevia esineitä ja niiden perusteella muodostaa koordinaatit, jotka olivat kukkulan huipulla.
Meni vähän rämpimiseksi mennen ja tullen, helppo polku oli sitten poistullessa näkyvissä.



Ruokaa
Jotain pitää välillä syödä. Otin Lidlin retkiuunin esille ja sain sillä kohtuullisesti tehtyä pekonisienet koskenlaskijalla täytettynä.



Syönnin jälkeen hetki huilausta, ja päätin siirtää leirin Pärnäsiin, koska aamulla oli lähtö Jurmoon.
Pärnäsiin
Leiri Nauvon saaren satamassa oli nopeasti pystyssä hyvin hiljaisella parkkipaikalla. Auringonlasku, vähän tv katsomista ja nukkumaan.
Aamulla klo 8.30 uudet seikkailut Jurmon reissulla.

